tiistai 5. elokuuta 2014

Aatteellinen heimotyö


Toivo Nygård ”Suur-Suomi vai lähiheimolaisten auttaminen, Aatteellinen heimotyö itsenäisessä Suomessa” (Otava 1978) on professorin akateeminen väitöskirja, mutta silti sujuvalukuinen, vaikka sisältää luonnollisesti valtaisan määrän mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Suur-Suomi –sanontaa käytti ensimmäisenä Carl Edvard Aspelund vuonna 1848 innoituksenaan M.A. Castrenin tutkimukset. Heimotyö alkoi jo autonomian aikana ja oli yliopiston opettajien innoittamaa, mutta toimeenpanijoina etupäässä ylioppilaat; Suur-Suomen ajajat ovat luonnollisesti toinen valtateema.

Suomeen saapuneiden pakolaisten määrä Vienasta, Aunuksesta ja Inkeristä 1920-luvun alkupuolella on loppujen lopuksi ollut hämmästyttävän suuri, ja heidän auttamisensa on ollut yksi keskeinen osa heimotyötä. Valtaisa on myös niiden järjestöjen määrä, jotka heimotyötä ovat tehneet, siis edistäneet heimoromanttisia pyrintöjä Suomessa ja auttaneet heimokansoja kulttuurinsa ja sivistyksensä vahvistamisessa.

Kirjan lopussa on yhteenveto heimotyön saavutuksista: ei mitään konkreettista sen paremmin Länsipohjassa, Ruijassa, Vienassa, Aunuksessa kuin Inkerissäkään, vaikka hämmästyttävän paljon aktivistit ovat saaneet julki artikkeleita asiastaan myös kansainvälisissä lehdissä.

Opin kirjasta paljon, vaikka suurinta osaa yksityiskohdista on mahdoton muistaa; nimet ovat osittain tuttuja muista yhteyksistä, osittain uusia. Kirjallisuusluettelon mukaan aihepiiristä on julkaistu hämmästyttävän monia tutkimuksia.