perjantai 26. huhtikuuta 2019

Juutalaissuvun kohtalonvuodet

Simo Muir Ei enää kirjeitä Puolasta, Erään juutalaissuvun kohtalonvuodet (Tammi 2016) on vaikuttava kertomus Blaugrund-suvun kauhun ja ilon vaiheistä toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Holokaustissa lähes täysin tuhoutunut suku on Puolasta, mutta eräs sen jäsenistä asettui Suomeen

Tuhoamis- ja kuolemanleirien raakuus, kuolemanmarssit ja harvat pelastautumiset perustuvat suvun hallussa olevaan kirjeenvaihtoon, suvun jäsenten haastatteluihin ja arkistomateriaaleihin eri maissa. Anti-semitismin laajuus vielä sodan jälkeenkin hämmästyttää

Kirjan alussa nimiä on shokeeraavan paljon, mutta vähitellen päähenkilöt tulevat tutuiksi. Myös kansiaukeaman sukutaulu auttaa hahmottamisessa. 

Kerronta on kuitenkin lukijaystävällistä heti alkuun ja suositeltavaa mikroperspektiivin lukemista toisen maailman sodan historiasta kiinnostuneille 


keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Venäjän vallankumous ja Suomi

Tuomo Polvinen Venäjän vallankumous ja Suomi, I: Helmikuu 1917 - Toukokuu 1918 (WSOY 1967) ja II: Toukokuu 1918 - Joulukuu 1920 (WSOY 1971) on täysin ylivertainen lukemistani Suomen historiaa käsittelevistä tutkimuksista

Kirjat sisältävät lukuisia mielenkiintoisia ja herkullisia yksityiskohtia, mutta ensi sijassa Suomen ja Venäjän tapahtumien eurooppalainen ja maailmanpoliittinen tausta on kaikessa etusijalla

Minulle oli yllätys myös Neuvosto-Venäjän alkuvuosien sisällisodassa Entente-valtioiden aktiivisen osuuden laajuus

Lukukokemuksena kirja (molemmat osat myös yhdessä) on tietysti työläs, mutta kaikinpuolin palkitseva

Myöhemmin julkaistuissa kirjoissa viitataan tähän Polvisen klassikkoon, mutta nyt näin jälkikäteen tuntuu siltä, että läheskään kaikki kyseisistä vuosista kirjoittavat, erityisesti toimittajataustaiset, eivät ole viitsineet lukea järjestelmällisesti Polvistaan

Vuosia sitten luin S.F. Platonov Venäjän historia (Otava 1933), alansa perusteoksen, joka päättyy oikeastaan aikaan ennen 1917 vallankumouksia; Polvisen tutkimus on lukijalle lisä myös Venäjän historiaan

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Suomen valtion perustaja

Stig Ramel Kustaa Mauri Armfelt 1957-1814, Ruotsissa kuolemaantuomittu kuninkaan suosikki Suomessa kunnioitettu valtion perustaja (Otava 1998) on hämmästyttävä elämäkerta seikkailijaksikin mainitusta hämmästyttävästä valtiomiehestä

Olin toki lukenut useita artikkeleita Armfeltista Pariisissa, Pietarissa ja Kustaa III:nen hovissa, mutta en ollut alkuunkaan selvillä hänen todellisista "seikkailuistaan" ja aikaansaannoksistaan, ei ainoastaan keisari Aleksanteri I:lle Suomen asioita esittelevänä ministerivaltiosihteerinä, vaan myös Kuninkaallisen oopperan johtajana Tukholmassa ja Ruotsin Akatemian kaksinkertaisena jäsenenä

Sujuvaa, nopealukuista tekstiä, joka olisi pitänyt lukea jo ajat sitten

lauantai 5. tammikuuta 2019

Seitsemänsodan jääkäri

Jussi Niinistö Isontalon Antti, Eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemänsodan veteraani (SKS 2008) on kirjana nopealukuinen ja mielenkiintoinen. Lyhyitä luonnehdintoja olin lukenut jääkäri Antti Isotalosta  useissa yhteyksissä, laajimmin Alasen kirjassa, mutta silti tämä oli läpikäynnin arvoinen

Monen asian taustat tulevat kerrotuiksi selkeästi, esimerkiksi Lapuan liikkeen syntymiseen vaikuttavat tekijät kuten kommunistivetoisen ammattiyhdistysliikkeen työmaaterrorin. Sama koskee Mäntsälän kapinaa: miksi juuri uusmaalaisen maalaispitäjän sivukylän miesten käämit kärähtivät. 

Mutta nämä ovat kirjassa kuitenkin sivuasioita, jääkärien uskomaton rohkeus jo värväydyttäessä että myöhemmin taisteluissa on keskeisin. Antti Isotalo haavoittui vaikeasti Kalevankankaan taistelussa

Kertausta kirjassa on luonnollisesti, koska aihepiirin kirjoittajat käyttävät samoja lähteitä ja koska aikoinaan luin kirjoittajan Heimosotien historia 1918-1922 (2005)

torstai 3. tammikuuta 2019

Nuijasodasta vapaussotiin

Aulis J. Alanen Eteläpohjalaisia taisteluissa 1, Nuijasodasta vapaussotiin (Otava 1980) oli sopivaa rinnakkkaislukemista Hovin suurvaltapoliittisesta näkökulmasta kirjoitetulle tutkimukselle. Tämä kirja rakentuu paikallisille näkökulmille korostaen yksilöjen kokemusten kansallista merkitystä, kuten jääkäriliikkeen osalta

Melkein kaikista tapahtumista olin lukenut useasti aikaisemmin, mutta silti useimmat kuvaukset sisälsivät uutta, mielenkiintoista asiaa. Taruja ja liioittelua ei voi muisteloissa eikä aikalaiskuvauksissa välttää, minkä kirjoittaja usein toteaakin

Vähiten olin selvillä Napuen taistelun kulusta. Siinäkään suomalaiset eivät olleet suorittaneet tiedustelua kuten venäläiset olivat tehneet; muita kuuluisia suomalaisten tiedustelumokiahan ovat ...

Britannia ja Baltia 1918-1920

Olavi Hovi The Baltic Area in British Policy 1918-1921, Vol. I: From the Compiègne Armistice to the Implementation of the Versailles Treaty, 11.11.1918-20.1.1920 (Studia Historica Vol.11, 1980) on väitöskirjan ykkösosa päättyen Viron ja Neuvosto-Venäjän Tarton rauhaan 1920 helmikuussa

Kyseessä on siten brittien Baltian politiikka ensimmäisen maailman päättymisestä marraskuusta 1918 alkaen. Päälähteet ovat Britannian  hallituksen, ulkoministeriön, amiraliteetin ja sotakabinetin asiakirjat ja liittoutuneiden kommissioiden sekä Ranskan ja Saksan arkistolähteet

Töitä on tehty valtavasti, varmaankin eniten sulatteluvaiheessa. Lopputulos vaatii lukijalta kiinnostusta aihealueeseen sekä ennakkotietämystä, muun muassa Suomeakin koskeneesta reunavaltiopolitiikasta sekä valkoisten kenraalien pyrkimyksistä bolshevikkeja vastaan

Kolmen viikon luku-urakan jälkeen olen kovin tyytyväinen: Moni asia sai selvennystä. Teoksen pääanti lienee kuitenkin se, että suurvaltojen intressit ovat olleet määräävinä yleispuitteina, kun Baltiassa käytiin vapaussotia

Britannia pyrki alueella järjestelyihin, jotka olisivat pysyviä pidemmän päälle sekä valtapoliittisesti, kauppapoliittisesti että rajoina: Venäjä ja Saksa tulisivat nousemaan mahtitekijöiksi myös sodan jälkeen, mutta kumpikaan ei saisi saada Baltiaa valtapiiriinsä eivätkä Saksa ja Neuvosto-Venäjä saisi liittoutua       

maanantai 17. joulukuuta 2018

Kamppailu ulkopoliittisesta johtajuudesta


Alpo Rusi Vasemmalta ohi, Kamppailu Suomen ulkopoliittisesta johtajuudesta rautaesiripun varjossa 1945-1990 (Gummerus 2007) vaatii lukijalta sitkeyttä, mutta tulos palkitsee

Kyseessä on järkäle, vanhanajan saksalainen habilitaatioväitöskirja; myös useat loppuviitteet sisältävät mielenkiintoisia tietoja 

Kirja on kiinnostavuudessaan huippua, sisältäähän tärkein jakso 1960-luvun puolivälistä lähtien opiskelu- ja parhaimmat työvuoteni 

"Siihen aikaan kun Kalevi Sorsa Suomea myi" arvailtiin kyllä lounasseurueissa ja vierailuilla sitä, mitä kulisseissa oikein mahtoikaan tapahtua 

Mutta tästä kaikki selviää. Lähteissä on erityisen paljon avautuneiden Stasin arkistojen helmiä

Kyseessä on siis Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen SDP:n päätös ottaa valta Suomessa liittoutumalla Kekkosen kanssa, mutta ajaa ulkopolitiikassa hänestä vasemmalta ohi ottamalla ulkopolitiikan lähtökohdaksi Moskovan "rauhanpolitiikka" ja YYA-sopimus eikä puolueettomuutta

Kekkonen puolestaan hyötyi SDP:sta valtakausiensa jatkon muodossa, poikkeuslaki ja 1978 presidentinvaali 


maanantai 5. marraskuuta 2018

Alpo Rusi -vakoilukohu


Jarmo Korhonen - Alpo Rusi Kremlin jalanjäljet, Suomettuminen ja vuoden 2002 vakoilukohun tausta (Docendo 2017) on tavattoman tärkeä kirja, mutta ei helppolukuisin. Se vaatii jatkuvaa hereillä oloa lukuisten yksityiskohtien kanssa

Kirja on selonteko siitä, kuinka poliittisen valtaeliitin (Kreml) kannalta hankala arvostelija mustamaalataan ja sotketaan rikokseen Venäjän Federaation sisäisen turvallisuuden viraston FSB:n kompromat-ohjekirjan mukaisesti (jalanjäljet) koko valtakoneiston voimalla

Suomen FSB on Suojelupoliisi (Supo), jolla oli tukenaan neljäs valtiomahti, TV-uutiset ja lehdistö

Kyse on siis Supon yrityksestä tehdä Alpo Rusista vakooja. Hänen veljensä Jukka Rusi oli tunnustanut kantaneensa DDR:n lähetystön saunalle materiaalia, jossa ne oli kopioitu. Papereiden joukossa oli myös ulkoministeriön salaiseksi luokittelemia muistioita, Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n esitteitä ja muuta yleistä Suomesta, quatsch (roinaa) saksalaisten kannalta. Supo niputti veljekset yhteen, vaikka saksalaiset virkamiehet todistivat valaehtoisesti kuulustelussa, että tapaus ei koske Alpo Rusia

Alpo Rusi oli avustanut Martti Ahtisaarta ulkopoliittisissa kysymyksissä hänen asettuessa tavoittelemaan 1993 Sdp:n ehdokkuutta tammikuun 1994 tasavallan presidentin vaalissa sekä toiminut myöhemmin avustajana tasavallan presidentti Ahtisaaren kansliassa

Ulkokehälle työnnetty Sdp:n vasen laita, tuttu jo Zavidovo-vuodon ja Ei-EEC –kampanjan ajoilta, iski Kalevi Sorsan johdolla ja sai ensi voittonaan Ahtisaaren luopumaan tavoittelemasta toista presidenttikautta

Supo informoi ulkoministeriötä (UM) jo 1998, että Alpo Rusi on vakoiluepäilyjen kohteena, mikä levisi UM:ssä. Myös tasavallan presidentti Ahtisaari (sd.) tuli asiasta tietoiseksi. Supo vuoti asian myös luottotoimittajilleen ja poliittiselle johdolle, mutta sen paremmin UM kuin Supo ei informoinut itse Alpo Rusia. Esitutkintakin aloitettiin paljon myöhemmin kuin vuodot

Supon poliittisesti nimetty päällikkö Seppo Nevala (sd.), tasavallan presidentti (sd.), pääministeri (sd.) ja ulkoministeri (sd.) kokivat tarvetta peitellä oman joukkionsa maanpetoksellinen toiminta jo Zavidovo-vuodosta lähtien, mutta myös näytöntarvetta; Supohan oli epäonnistunut vastavakoilussaan täydellisesti ja KGB:n tiedustelumiesten vastavakoilu oli lopetettukin tasavallan presidentti Mauno Koiviston (sd.) toimesta

Nevalan jatkuva julkinen esiintyminen Rusi-tapauksen tiimoilta TV-uutisissa, itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja lehtien palstoilla herätti kyllä kummastusta: kuinka suuri rysä Supolla oikein onkaan, koska tasavallan poliitikot ja virkamiesjohto suorastaan leuhkivat kotiryssäkontakteillaan. Supo pitkitti esitutkintaa ja vielä tappionsa ja saamiensa nuhteiden jälkeenkin jatkoi julkista selittelyä

Ne johtivat Alpo Rusin nostamaan kunnianloukkauskanne Suomen valtiota vastaan, voittaen sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa


Tästä kirjasta olisi vielä tehtävä varsinainen kansanpainos




sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Neuvostovakoilun romahdus 1933

Martti Backman VAKOOJAT, Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933 (Gummerus 2017) kertoo Suomen suurimmasta, ilmitulleesta vakoiluskandaalista ja siihen osallistuneiden kohtaloista. Tapaus nousee esille monessa historiakirjassa, mutta sen koko laajuus oli minulle sittenkin täysi yllätys

Reservin luutnantti Pentikäinen oli yleisesikunnan valokuvaaja, joka päivystysvuorollaan toimitti puolustusvoimien salaista materiaalia kuvattavaksi Neuvostoliiton sotilasasiamiehille, myöhemmin kansainvälisesti johdetulle kommunistiselle vakoiluorganisaatiolle. Aineisto käsitti liikekannallepanon toteuttamisohjeet, Kannaksen liinnoituslaitteita, rannikkotykistöasemien pohjapiirroksia, yhteistyötä Viron kanssa sekä filmimateriaalia

Pentikäinen itse onnistui pakenemaan Neuvostoliittoon ennen kuin paljastui. Hänen paikallisorganisaationsa Helsingissä on sangen värikäs, kivikovista kotoisista kommunisteista Michiganista muuttaneeseen matemaatikkoon, joka oli kuitenkin vakoojana amatööri

Kansainvälistä organisaatiota pyörittivät kuitenkin naiset, Hella Wuolijoen sisar Salme Pekkala (o.s. Murrik) Pariisissa ja latvialainen Marija-Emma Schul Helsingissä. Jälkimmäinen on kirjan toinen päähenkilö, joka esiintyi Suomessa kanadalaisella passilla. Vakoojakoulutuksensa hän oli saanut Neuvostoliitossa. Verkoston paljastuminen johti pidätyksiin myös muualla maailmassa

Vapauduttuaan Hämeenlinnan naisvankilasta Etsivä Keskuspoliisi EK luovutti Marija-Emma Schulin saksalaisille, minkä jälkeen hänen vaiheistaan ei ole tietoa. Pentikäinen teki uraa muun muassa Espanjan sisällissodassa ja piirsi karttoja NL:n hyökkäysvalmisteluissa talvisotaa varten. Mutta jatkosodan alussa tie päättyi Stalinin vankileirille, vaikka oli naimisissa O.W. Kuusisen Riikka-tyttären kanssa. - Ellei hän sitten vaihtanut henkilöllisyyttä ja jatkanut vakoojan rooleissa. Huhuthan kertoivat hänen palanneen Helsinkiin valvontakomission jäsenenä


lauantai 3. marraskuuta 2018

Suomen ja Viron sotilaallinen yhteistyö

Jari Leskinen Veljien valtiosalaisuus, Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle vuosina 1918 - 1940 (WSOY 1999) valaisee monia seikkoja Suomen puolustusvalmisteluista 1920- ja 1930-luvuilla

Kirjan pääteema on tavoite sulkea Suomenlahti rannikkotykistön, miinoitusten ja sukellusveneverkkojen avulla siten, että Neuvostoliiton laivasto pussitettaisiin Kronstadtin laivastotukikohtaan

Ajatusta ajaa Viro, koska tsaarinajan peruja Tallinan edustalla on Naissaaressa ja Aegnan saaressa hyvät rannikkotykit. Suomen yleisesikunta on aluksi kielteinen, kunnes jääkäriupseeri K.M. Wallenius nimitetään yleisesikunnan päälliköksi 1925. Sen jälkeen alkoi tapahtua: Porkkalan Mäkiluotoon rakennetaan linnake, joiden tykkien avulla kyetään hallitsemaan Suomenlahtea yhdessä virolaisten kanssa. Kaiken kruunaa yhteinen salainen komentolinja Suomenlahteen laskettua kaapelia pitkin, jonka avulla molempien rannikoiden tykkitulta kykenee ohjaamaan yksi tulenjohtaja

Kaapeli auttoi jopa talvisodassa neuvostopommikoneiden Virosta lähdön tiedottamisessa Suomeen, koska NL oli silloin Virossa vielä varuskunnissaan. Jatkosodassa kaapeliyhteys auttoi Viron rannikon kuulohavaintopisteiden tietojen toimittamista Suomeen, kun pommituslennot lähtivät Leningradin kaakkoispuolelta

Kirja on erittäin mielenkiintoinen ja suositeltava, vaikka kaikkea en lukenutkaan 1930-luvun käytännön harjoittelusta