Herman Gummerus “Pilsudski, Uuden Puolan luoja” (WSOY 1936) yllätti sisällöllään: kuinka vähän oppikoulun historiasta on apua tosiasioiden valaisijana runsaan viidenkymmenen vuoden jälkeen, josko alunalkaenkaan.
Siinä ennakkokäsitykseni
oli oikea, että Josef Pilsudskin hallinto maailmansotien välissä yritti olla jonkinlaista
"demokraattista" diktatuuria. Täysi yllätys oli se, että marsalkka Pilsudski ei
suinkaan ollut koulutukseltaan sotilas eikä edes oikeistolainen vaan Leninin ja
Stalinin luokkaa oleva häikäilemätön sosialistivallankumouksellinen, Puolan
sosialistisen puolueen perustaja.
Päästyään kansansa
johtoon hän pragmaatikkona tajusi, että Puolan ei kannata kokeilla bolshevikkien kommunismia: talouselämää ei pidä rakentaa luokkataistelun ideologialle
vaan yksityisomistus oli säilyvä Puolassa. Hän ei myöskään arvostanut Mussolinin
fascismia.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Pilsudski pystyi
rakentamaan Puolan kansallisen armeijan, legioonansa, Itävaltaan kuuluneessa
osassa Puolaa, Galiziassa. Legioonalaisiin hän tukeutui koko elämänsä ajan.
Tsaarin Venäjän sosialistivallankumoukselliset
kokoontuivat myös Suomessa, Sahrbergin talossa Jorvaksessa Kirkkonummella 1907.
Suomalaiset aktivistit olivat vain järjestäjiä, eivät mukana kokouksessa.
Hakipa Puolan ministeri Charwat kartanon pihalta lippaallisen multaa kesällä
1935 vieden sen Krakovaan Pilsudskin hautakumpuun. Tästäkö Seppo Kääriäinen otti mallia, kun vei Lepikon torpan multaa Kremliin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti